Siirry pääsisältöön

Tekstit

Uusin postaus

Reportaasi: Pelimuseo tarjoaa kaikille mahdollisuuden tutustua uuteen sekä muistella vanhoja

Museon sisäänkäynti  houkuttelee kävijöitä kirkkailla väreillä.   Tampereen museokeskus Vapriikissa sijaitseva Suomen pelimuseo houkuttelee kävijöitä pirteän pinkillä sisäänkäynnillä  rakennuksen toisessa kerroksessa. Heti museoon astuttuaan  voi huomata, että näyttelyn aihe on kaikenikäisten suuressa suosiossa.  Vaikka on arkipäivä ja museo on ollut olemassa jo kaksi vuotta kävijöitä riittää.    Alkuun tuodaan esille pelimaailman monipuolisuutta.  Ensimmäiseen osioon on valittu pelejä todella laaja-alaisesti, sillä esillä on muun muassa liveroolipeli   sekä legendaarinen pelihalli. Näistä suosituin on  ehdottomasti jälkimmäinen , koska  pelihalli  on aivan täynnä .  Mutta se ei ole mikään ihme, sillä ovathan peliautomaatit olleet monelle suomalaiselle ensimmäinen kosketus digitaalisiin peleihin.    Pelihallin jälkeen  näyttelyssä on etenkin lapsien suosiossa oleva pelimuoto.   Paikalla on paljon nuorta väkeä testaamassa  menestyneitä  mobiili pelejä, kuten suoma

Viimeisimmät blogitekstit

2019

Lukio-opiskelu - millaista se sitten on?

Kolumni: Suomen kasvavin laji menestyy, mutta sitä ei silti arvosteta tarpeeksi